Jump to content
  • Classic Motor Show 2024


    kärppä
    • Jutun lyhyt kuvaus: CMS 2024

    Jo 15. Classic Motor Show järjestettiin 4-5.5.2024 jälleen Lahessa.

    Kevät ja kesä teki vasta tuloaan ja ilma oli melko kolea, vettäkin ripsautti jossain vaiheessa mutta se ei tuntunut näyttelyvieraita estävän tulemasta paikalla.

    Lauantaina tuli yhden päivän kävijäennätys (12270 kävijää) ja koko viikonlopun kävijämääräksi muodostui yli 20000 vierasta. :)

    Messuhallin ympäristössä oli käytössä 4 eri parkkialuetta yli 30-vuotiaille autoille ja ne kaikki tuli täyteen ainakin lauantain aikana.

    Kerholla oli jälleen oma osasto vanhan suurhallin puolella.

    _smaller.jpg

    Autoja haettiin jo vuoden vaihteen tienoilta lähtien osastolle mutta ehdokkaat meinasivat jäädä vähiin tänä vuonna.

    Päädyimme hallituksen kesken ottamaan vain kaksi autoa näytille ja kun toisen mukana kulkeutui pieni ja söpö vanha asuntovaunu niin se sai korvata yleensä käytetyn kolmannen auton.

    Ja kun vaunun lisäksi ehdolla oli yksi avoauto niin saimme näiden tiimoilta rakennettua teemaakin osastolle.

    Näyttelyyn omana teemana oli "pieni on kaunista" ja kaikki esiteltävät mahtuivat tähänkin teemaan.

    _smaller.jpg

    Osastosta tehtiin siis "rantamainen" lomakohde jonne haalittiin tähän sopivaa rekvisiittaa ajoneuvojen lisäksi.

    _smaller.jpg

    Panostuksesta huolimatta emme taas(kaan) voittaneet paras osasto palkintoa joka tietysti aina vähän harmittaa.

    Mutta osastosta tuli ainakin erilainen aiempien vuosien samalla linjalla tehtyihin nähden.

    Osastolla oli siis:

    -Toyota Starlet EP71 -85, Omistaja jäsen MR-2

    -Sprite Cadet asuntovaunu -72, Omistaja jäsen MR-2

    -Toyota Paseo avo -98, omistaja jäsen Parta

    Lisukkeena mm. entisöity Honda Monkey vuodelta -81

    Näyttelyssä oli jälleen paljon nähtävää jokaisessa hallissa + tietenkin ulkoalueiden harrasteparkit.

    Omistajien helmi osasto oli jälleen järjestetty jossa yleisö sai ensin äänestää mieluisinta kulkuneuvoa ennen näyttelyä 73 ehdokkaan joukosta netissä.

    Ja messuilla sitten 10 finalistin joukosta valittiin omistajien helmien voittaja joka oli tänä vuonna etualalla näkyvä VW Karman Ghia:

    _smaller.jpg

    Näyttelyn uutisia (myös edellisien vuosien) voi lukea täältä:

    https://classicmotorshow.fi/uutiset/

    Kuvia tämän vuoden näyttelystä ainakin allekirjottaneen kuvasivustolla:

    https://karppa1977.kuvat.fi/kuvat/classic+motor+show+2024/

    Myös foorumilta löytyy (jäsenille) lisää keskustelua näyttelyyn liittyen.

     

     

     


    Käyttäjän palaute

    Recommended Comments

    Ei kommentteja.



    Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

    Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

    Luo käyttäjätili

    Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

    Luo uusi käyttäjätili

    Kirjaudu sisään

    Sinulla on jo käyttäjätili?

    Kirjaudu sisään

×
×
  • Luo uusi...