Jump to content

Kaasuttimen säätöruuveista vielä (2A)


maid

Recommended Posts

Eipä näissä oo laiha seos moisia kierroksien nostoja aiheuttanut, vaikka venttiiliä on palanut laihalla käydessään. Yrjödatsuniin ainakin sai aikoinaan powersparkin kittiä, siinä jakaja pyörii myöskin vastapäivään. Liekö akselin halkaisijassa eroa ja kärkien kiinnityksissä, ei ole enää liiemmin kamppeita mistä tarkistusmittailla.

Link to post
1 tunti sitten, maid kirjoitti:

Ei kuulemma saa käännettyä tuota Powersparkin pohjalevyä peilikuvaksi ainakaan myyjän mukaan kun laitoin kuvan oman jakajan pohjasta ilman kärkiä, eivät osanneet mitään suositella tilalle tuolta ebayn kautta kun kysyin. Lumenition olisi ilmeisesti ainoa mikä varmuudella käy aftermarketista ja sitten nuo 4A-L jakajat mitkä tuntuu olevan melkosen harvinaisia jo löytää. Laitoin vielä tuosta tori.fi kokonaisesta purkuautosta kyselyn kun siinä ilmeisesti on ainakin ollut oikeanlainen.

Mietin tuossa että voisiko tähän aloitusviestin ongelmaan vaikuttaa sellanen kun katsoin nyt tarkemmin kameran kanssa niin kyllähän se seosruuvikin on korkattu suojuksen alta, vaikka itse en ole siihen koskenut. Muistelen että sitä olisi aiempi korjaaja sanonut kääntäneensä laihemmalle jostakin syystä, olisiko tuo iso riski sitä perstuntumalla käännellä ite rikkaammalle auttaisiko mitään..? Muistelen ainakin mopoajoista että kierrokset kyllä karkasi jos kävi laihalla, täysin väärillä jäljillä nyt..?

 

Kuusiokoloillahan tuo anturi ainakin näyttää olevan kiinni.

Kysyisin ennemmin tuolta:

https://simonbbc.com/Powerspark-Electronic-Ignition-Kit-for-Nippo-Denso-Distributor-K15

Kun heillä vasenkätisiäkin on ainakin boschiin.

https://simonbbc.com/Powerspark-Electronic-Ignition-Kit-for-Bosch-4-Cyl-LH-1PC-Distributor-K9

 

Käsistään kätevä kyllä tuon sopivan pohjalevyn tekee itsekin.

Link to post

Osaako joku sanoa missä pitäisi olla kiinni etualan letku. Oli irrallaan putsarin alla ja ei varmaan kuuluisi olla. 20211105-183749.jpg

Jaa taisikin tulla putsarin pohjaan, no irti lienee silti ollut jo ennestään. Ei pysty muokkaamaan viestiä.

Link to post
1 tunti sitten, maid kirjoitti:

Osaako joku sanoa missä pitäisi olla kiinni etualan letku. Oli irrallaan putsarin alla ja ei varmaan kuuluisi olla. 20211105-183749.jpg

Jaa taisikin tulla putsarin pohjaan, no irti lienee silti ollut jo ennestään. Ei pysty muokkaamaan viestiä.

Joo putsarikotelossa olevaan venttiiliin, joka ohjaa ilmaläppää. Tuo irti niin humpaava käynti on taattu.

Link to post
On 11/5/2021 at 9:05 PM, MKTuning said:

Mä voin viikonloppuna kahtoo onko vielä tallessa 4a jakajaa, ainakin kaks oli aikoinaan ylimääräsenä...

Jos viitsit katsoa ja on ylimääräisenä niin olen toki kiinnostunut ostamaan.

Link to post

Ei ilmeisesti ollu tuota jakajaa kellään myytäväksi asti? Unohtunut iteltäkin tässä asia taas kun en ole kehdannut autovanhusta kiusata nyt kovilla pakkasilla.

Mites muuten se letku mikä lähtee putsarin ilmanottoputkelta ylimääräisenä haarana alaspäin pakosarjan läheisyyteen. Ilmeisesti tarkoituksena imeä lämpimämpää ilmaa kuin ihan raakaa pakkasilmaa tällaisilla keleillä. Alfamerin mukaan automaattinen säätö. Niin mitä se käytännössä tekee jos se ei mene talviasentoon tai puuttuu koko letku. Mietin vaan kun sekin on ollut irrallaan hyvän aikaa koko letku kun vanha oli täysin hapero ja uusi ei ollut sopivan kokoinen että olisi tiiviiksi saanut, miten kriittinen se olisi olla talvella paikallaan.

Link to post

Jos se ei ota lämmintä ilmaa talvella, niin sopivalla kelillä jäätyy kaasarin kurkku niin umpeen, että meno loppuu.  Kannatta se kyllä kuntoon laittaa, jos meinaa talvisin ajella. Ja toi on tosiaan vaarana jo kosteilla nollakeleillä, kun kaasuläpällä tippuu lämpötila virtauksesta johtuen jokusen asteen. 

Link to post

Jos se imuilman läpän alipaineletku on ollut irrallaan niin silloin imee imusarjaan kaasuttimen ohitse ilmaa. Itse ilman ohjauksen kurkkuputken puute ei enää nykyään välttämättä tee yhtä helposti jäätä kuin ennen, kun bensassa on jäänestot (etanoli) mukana jo alkujaan. Eihän noita imuilman esilämmityksiä ollut kaikissa vanhemmissa autoissa uutenakaan ja jääti silloin yleensä yhden kerran ajossa jos keli oli sopiva.  Jos pysähtyi vähäksi aikaa, niin suli ja yleensä toimi loppumatkan jäätymättä.

Link to post
On 6.12.2021 at 20.07, maid kirjoitti:

Ei ilmeisesti ollu tuota jakajaa kellään myytäväksi asti? Unohtunut iteltäkin tässä asia taas kun en ole kehdannut autovanhusta kiusata nyt kovilla pakkasilla.

Mites muuten se letku mikä lähtee putsarin ilmanottoputkelta ylimääräisenä haarana alaspäin pakosarjan läheisyyteen. Ilmeisesti tarkoituksena imeä lämpimämpää ilmaa kuin ihan raakaa pakkasilmaa tällaisilla keleillä. Alfamerin mukaan automaattinen säätö. Niin mitä se käytännössä tekee jos se ei mene talviasentoon tai puuttuu koko letku. Mietin vaan kun sekin on ollut irrallaan hyvän aikaa koko letku kun vanha oli täysin hapero ja uusi ei ollut sopivan kokoinen että olisi tiiviiksi saanut, miten kriittinen se olisi olla talvella paikallaan.

Juu, ei löytynyt, kun 4a-ge jakaja, niin kauan siitä jo aikaa, kun oli 4a koneella corolla (2000 luvun alussa) että menny varmaan roskiin ne pari jakajaa mitä oli.

Kärjettömään jakajaan ainakin pystyy vaihtaa ratasta/sitä palikkaa mikä esim 2E koneessa on, mutta en tiiä käykö kärjellisestä ratas kärjettömään...

Link to post
1 hour ago, wilsa said:

Minulla on tuollainen virranjakaja hyllyssä. Otin sen talteen pitkään seisseestä Tercelistä. siinä oli 4A kone.

Toimintatakuuta siinä ei siis ole, mutta kaikkihan on korjattavissa.

 

1 hour ago, maid said:

Ok paljonko pyytäisit hintaa? Jyväskylästä käsin onnistuu noutokin kyllä minulle.

Itellä ei siis yksityisviestit vissiin toimi, kun en ole jäsen, eli pitäisi laittaa ketjuun tai voi toki laittaa viestinäkin 0504905159.

Jokuhan tuossa nykysessä jakajassa selvästi paskoo nyt pakkasella kun huomasin, että ei käänny tasaisesti se akseli kun moottoria pyörittää käsin. Välillä pyörii ja välillä näyttää pysyvän ihan paikallaan. Lämpimämmillä on pyörinyt kyllä jumimatta. Selittää varmaan kun kävin pienen lenkin ajelemassa ja selvästi katko sytytystä nyt enemmän kuin yleensä, joutui ohittamaan puolan etuvastuksen että pääsi vielä kaupalta kotiin päin jotenkuten. Että purkuhommiksi varmaan menisi joka tapauksessa.

Pitäskös tuon jakajan kääntyä käsivoimin jos pyörijästä kääntää, jonkun verran. Toiselta foorumilta luin että keskipakosäädin jos on jumissa niin silloin vaan olisi täysin jäykkä, mutta niinhän tuo on ollut. Ei käänny astettakaan käsivoimin, edes lämpimämmällä ja nyt kovalla pakkasella tosiaan takertelee koko akseli.

Link to post
23 tuntia sitten, maid kirjoitti:

Ok paljonko pyytäisit hintaa? Jyväskylästä käsin onnistuu noutokin kyllä minulle.

Jos tulet hakemaan niin ilmaiseksi saat. Joulun jälkeen katsotaan aikaa, nyt on vähän säpinää töiden takia.

Link to post
1 hour ago, wilsa said:

Jos tulet hakemaan niin ilmaiseksi saat. Joulun jälkeen katsotaan aikaa, nyt on vähän säpinää töiden takia.

Ok tämä sopii hyvin, ei ole kiire.

Vielä palaan tuohon jakajan akselin satunnaiseen pyörimättömyyteen, että voiko tuo olla pelkästään kuluneen jakajan tekemä pakkasjumi, vai kertooko nyt jostain isommasta. Ajoitusta ym. kun ei ole tarkastettu vielä minun aikana, ja oireet on olleet muuten aika samanlaiset kuin yhdellä joka ajeli hieman hypänneellä hihnalla pitkiäkin aikoja. Hihnahan tässä on siis ikivanha, ja kunto täysin mysteeri vielä.

Link to post
On 12/9/2021 at 6:37 PM, wilsa said:

Jos tulet hakemaan niin ilmaiseksi saat. Joulun jälkeen katsotaan aikaa, nyt on vähän säpinää töiden takia.

Terve, osaatko sanoa aikataulusta tässä vaiheessa? Ittelle sopii milloin vaan. Voi laittaa viestin myös 0504905159 jos ei ketjua halua nostaa.

Link to post

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...